Jo kahdeksatta kertaa viikonlopun ajaksi Helsinkiin syntyy Suomen suurin kahvikauppa ja pop up -kahvila, jossa on laajin valikoima pienten ja isojen paahtimoiden kahveja, kahvilaitteita, teetä ja kombuchaa. Helsinki Coffee Festival on Pohjois-Euroopan suurin kahvifestivaali ja sen aikana palkitaan vuoden suodatinkahvi ja espresso sekä vuoden teet ja kombuchat. Lisäksi tapahtumassa palkitaan vuoden paahtimo ja kahvivaikuttaja. Tapahtuma on tärkein kokoontumispaikka kahvialan sisäisesti sekä kahvista kiinnostuneiden piirissä.
Viidettä kertaa järjestettävä Jäätelö- ja suklaakarnevaali on vuoden herkullisin karnevaali koko perheelle, jossa kävijä pääsee maistelemaan eri jäätelöitä ja suklaita. Tapahtuma on ainoa nimenomaan suklaaseen ja jäätelöön keskittyvä tapahtuma Suomessa se onkin ainutlaatuinen paikka päästä esittelemään ja myymään tuotteitaan aiheesta kiinnostuneelle kävijäkunnalle. Karnevaaleilla valitaan vuoden jäätelöt ja suklaat eri kategorioissa.
Kahden tapahtuman teemat tukevat luontevasti toisiaan ja mahdollistavat uusien asiakaskuntien tavoittamisen kummankin tapahtuman toimijoille.
Lähetä sähköpostiosoitteesi, niin otamme sinuun yhteyttä osastovarauksen merkeissä.